Resepti | Atrian Viljaporsaan lastu

Lapsiperheessä on kai aika tyypillistä pyörittää muutamaa takuuvarmaa ruokaa päivästä toiseen. Meilläkin on näin. Neiti S on kyllä hyvä syömään - oikeasti! Mutta kaksivuotiaan makutottumukset ovat vielä rajalliset. Moni ruokalaji pitää maistaa usemmassa ruokailussa, jotta pieni suu tottuu uuteen makuun. Yritänkin tuoda uusia makuja vähitellen ja varmistan, että aina on tarjolla myös jotain takuuvarmaa suosikkia. Neiti S kun on tottunut syömään kolme lämmintä ateriaa päivässä ja jos tytölle jää nälkä, silloin on kaikilla elämä pilalla. Hyvä ruoka, parempi mieli - näin se vaan menee.

Syksystä asti meidän keittiössä on valmistunut melkein kerran viikossa uunissa haudutettu kastike Atrian maustamattomista Viljaporsaan lastuista. Ne eivät ole liian suolaisia tai mausteisia lapsiperheelle, ne ovat hyvä laatuisia (ei läskiä eikä jänteitä) ja ne myös kypsyvät nopeasti pannulla. Itse tosin haudutan lihat yleensä uunissa, sillä tavalla ne mureutuvat mukaviksi lapsenkin suuhun.

Kastike Viljaporsaan lastuista

• Ruskista suikaleet pannulla öljyssä / voissa. Mausta ripauksella suolaa.
• Lisää joukkoon vettä niin paljon, että lihat peittyvät.
• Lisää joukkoon lihaliemikuutio ja 6-8 pippuria.
• Lisää joukkoon 2 tl sinappijauhetta.
• Lisää makusi mukaan juureksia joukkoon. Itse lisäsin tällä kertaa pakasteesta babyporkkanoita ja purjoa.
• Kiehauta kastike ja laita uuninkestävään astiaan. Itse käytän anopilta saatua Hackmanin pannua, jonka voi laittaa uuniin. Kätevää, kun ei tule turhaa tiskiä.
• Laita kastike uuniin 150 asteeseen kannella peitettynä.
• Ensimmäisen tunnin jälkeen laske lämpötila 110 asteeseen. Tarkasta nesteen määrä.
• Toisen tunnin jälkeen sekoita nesteen joukkoon pari ruokalusikkaa vehnäjauhoja, tarkista maku. Itse otan usein tässä vaiheessa pippurit pois.
• Hauduta vielä puoli tuntia.

Sitten uuniin!

Pitihän meidän kuoria myös perunoita.

Salaatit puuttuu, mutta hyvää oli ilmankin :)

Tällainen arkiruoka maistuu meidän perheelle!

Marleena

Resepti: Runebergin tortut

Tänä vuonna meillä oli varaslähtö Runebergin päivään. Tortut nimittäin leivottiin jo perjantaina. Runebergin torttujen leipominen on oikeastaan jo aika pitkä oma perinteeni. Taisin saada innostuksen aikoinaan yläasteella kotitaloustunnilla. Siitä lähtien olen melkein joka vuosi tehnyt itse Runebergin torttuja.

Minulle maistuvat sekä omatekoiset että ostetut Runebergin tortut. Omiini en tapaa käyttää karvasmanteliöljyä ollenkaan, joten ostetut ja omatekoiset leivonnaiset eroavat ainakin meillä suuresti toisistaan. Ulkonäkö on toinen merkittävä ero: minulla ei ole erityistä muottia Runebergin tortuille. Kotitekoiset Runebergit valmistuvat siis muffinssivuokaa apuna käyttäen. Myös kuorrutukset teen vapaalla kädellä ja se näkyy aina lopputuloksessa. Niin tai näin, makuhan se pääasia on.

Tänä vuonna testiin pääsi Eepee Sanomien resepti. Taikina oli melko iso, ainakin isompi verrattuna aikaisempiin kokeiluihini. Lopputulos oli loistava, uusi suosikkini.

Runebergin tortut

250 g    leivontamargariinia (käytin voita)
3 dl       sokeria
4 kpl     kanamunia
4dl        piparkakkumuruja
1 pussi  mantelijauhetta
2 dl       vehnäjauhoja
1,5 tl     leivinjauhetta
1 dl       kermaa / maitoa / omenamehua

Murskaa piparkakut, vaahdota rasva ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet eli vehnäjauho, mantelijauho, leivinjauhe ja piparkakkumurut. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita taikinaan lopuksi neste. Paista kakkuna 150 asteessa tunti tai muffinsseina 225 asteessa 10-15minuuttia.

Koristele vadelmahillolla ja tomusokerilla.

Kanelimuffinssit talvipäivän iloksi

Vuosi on vierähtänyt nopeasti. Paljon on tapahtunut ja siksi aikaa bloggailuun ei ole jäänyt ollenkaan. Ehkä raotan kuluneen vuoden kuulumisia myöhemmin, mutta nyt jotain aivan muuta.

Neiti S on innokas on äidin innokas apulainen. Lattianpesut, imuroinnit, ruuanlaitto ja leipominen - kaikki maistuu ja innostaa tätä pientä taapertajaa. Tänään huusholli täyttyy ihanasta, hieman jouluisestakin tuoksusta.

Ennen lounaan valmistusta leivoimme kanelimuffinsseja. Niitä oli sitten mukava syödä risoton jälkeen jälkkäriksi ja iltapäiväkahvin kaverina.

Leipominen on jo kauan ollut intohimoni. Neiti S:n ollessa pienempi, ei aikaa leipomiseen tahtonut löytyä mistään. Nyt tyttö on kuitenkin jo sen verran kasvanut, että hänet on mukava ottaa mukaan touhuiluun. Oikeastaan omakin leipominen / kokkailu on saanut uusia ulottuvuuksia lapsen myötä. Nautin yhdessä touhuamisesta ja siitä, että saan luvanperästä käyttää opettaja-nuottiani eli selostaa perusteellisesti työvaiheet innokkaalle yleisölleni. Näitä muffinsseja tehtäessä Neiti S:n työvaiheina olivat äidin mittaamien aineiden kaataminen kulhoon, muffinssivuokien levittäminen muffinipellille sekä tietenkin tärkeimpänä: taikinan maistelu. Hyvää kuulemma oli!

Ohjeen nappasin kirjasta Amerikan herkut (Jill ja Joyce Parker). Ja ohje on seuraavanlainen:

3dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1 1/4 dl maitoa
1 muna
75g sulatettua voita
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
1 1/4 dl sokeria
1tl kanelia
75g voita


Ihanaa sunnuntain jatkoa :)

Marleena

Pottailusta

Lyhyen äitiyteni aikana olen päässyt jo kyllästymään äitiyskeskusteluihin. Jos lapset osaavat olla julmia toisilleen, niin äidit osaavat olla vielä julmempia toisilleen. Toiset äidithän osaavat aina kasvattaa omaa lastasi paremmin kuin sinä itse. Siksi en lue kasvatusoppaita enkä käy lukemassa nettikeskusteluja. Bloggerissakin seuraan vain harvoja ja valittuja lapsista kertovia blogeja. 

En ole mikään superäiti. Meillä alku oli aika mutkikas ja kulutti minua henkisesti ja fyysisesti. Meillä ei syödä luomuruokaa eikä pestä vaatteita hajusteettomilla pesuaineilla. Meillä ei myöskään ole käytössä kestovaipat - tai edes ekovaipat! Aluksi Neiti S söi kaikki ruokansa maitoa lukuunottamatta purkeista. En kertakaikkiaan jaksanut itse keittää perunaa tai muussata banaania kahden lusikallisen vuoksi. Ruokamäärien kasvettua olen alkanut tehdä osan Neiti S:n syömisistä itse, mutta reissussa syödään edelleen vain ja ainoastaan kaupan purkkiruokaa. 

Tänään aamulla Anna Perho sanoi Maikkarin aamuteeveessä, että äitien (ja vanhempien) pitäisi oppia ajattelemaan, että ihan hyvä onkin tosi hyvä. Pelkkä suorituminenkin riittää aika ajoin eikä aina tarvitsisi tavoitella kuuta taivaalta. Näin ajattelen myös minä. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole soimata ketään, nämä ovat vain omia mietteitäni tältä aamulta. 

Vaikka en vieläkään keitä itse kaikkia Neiti S:n ruokia, joissakin asioissa myös minä, laiska äiti olen jaksanut panostaa. Meillä on pottailtu nyt suurin piirtein neljä kuukautta. Aloin harjoittaa Neiti S:ää puolivuotiaana potalle istumiseen. Saimme tulosta heti ensimmäisellä istumalla. Tämän arvasinkin. Neiti S on nimittäin pissannut koko ikänsä todella usein vaipan vaihdon yhteydessä. Niimpä pissa tuli pottaankin helposti, koska vaipan pois ottaminen saa Neiti S:n pissaamaan.  

Lähes 4kk on siis treenailtu enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Mitään paineita ei olla otettu – puolin eikä toisin. Olen vienyt tytön potalle aina joka unien jälkeen. Seuraavaksi on menty leikkien jälkeen. Myös jokaisen ruokailun jälkeen on pyritty käymään potalla. Tulosta on tullut ja vaippoja säästyy päivässä 1-2. Jos päivän aikana on ollut jotain erikoisempaa ohjelmaa, pottailut ovat saattaneet jäädä muutamaan kertaan. Mutta ei se mitään, kyllä se pidätyskyky sieltä tulee satunnaisista lipsumisista huolimatta! Uskon tähän (=LUE: äiti puolustelee itselleen satunnaista laiskuuttaan).

Eräs mammakaverini kysyi minulta, onko meillä vessahätäviestintää. Hän viittasi kai aikaiseen pottailuun ja sen onnistumiseen. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen. Ei, meillä ei ole juuri minkäälaista vessahätäviestintää. Koulutan lastani samaan tapaan, kuin koiranpentua. Unien, leikin ja syömisen jälkeen on usein vessahätä. Ja tämä on muuten toiminut hyvin!

 

Nykyisin Neiti S on jo kovin eläväinen kaveri. Joskus häntä on vaikea saada pysymään potalla – ajanvietteenä meillä on ollut jo vaikka mitä: taskulamppu, vessapaperirulla, vaippa, jne.. Ei sillä, että pissaa tai kakkaa tarvitsisi kauan odottaa. Tyttö on kyllä jo hoksannut, mitä potalla tehdään. Aina ei vaan millään malttaisi istua paikallaan edes sen vertaa, että ehtisi lirauttaa pissat pottaan. Tänäänkin tyttö lähti karkuun kesken toimituksen.

Pesuhuoneemme on pieni ja pottaa täytyy pitää pesukoneen edessä. Toisaalta tässä on ollut sekin hyvä puoli, että pesukone on toiminut hyvänä ajanvietteenä. Kuukauden verran pesukone on ollut jo vähän kyseenalainen juttu. Neiti S on keksinyt nousta seisomaan luukkua apunaan käyttäen. Ja arvatkaas, ehtiikö silloin pissata!

 

Meillä on oltu nyt tämä viikko flunssassa, Neiti S:llä on ollut vähän lämpöäkin. Tietysti Neiti S on nyt jo parempaan päin  ja virtaa olisi vaikka muille jakaa - äippä taas alkaa olla nyt vasta pahimmassa flunssassa ja ikiliikkujan vahtiminen tuottaa aika ajoin vaikeuksia. Aurinko kuitenkin piristää! Mukavia kevätpäiviä toivottelee Marleena

Vauvan peitto valmistui viimein

Aloitin tämän peiton neliöiden virkkaamisen yli vuosi sitten. Neliöt olivat kasassa jo ennen äitiyslomani alkua. Ajattelin viimeistellä peiton Neiti S:lle sitten, kun pääsen äitiyslomalle rentoutumaan. Näinhän ei tietenkään tapahtunut vaan Neiti S tuli etuajassa ja peitto jäi kesken. Tammikuussa otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin peittoon taustan ja kiinnitin neliöt vielä käsin harsimalla paikalleen. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Peitto on ollut jo kovassa käytössä vaunutellessa ja pulkkaillessa. Sisällä se koristaa tuolin käsinojalla. Pidän siitä kovasti, siksi se saa nyt olla esillä mahdollisimman paljon.

Joskus jotain valmistakin!

Marleena

Herkkuja herkkuja

Äitiyden myötä elämän rytmi on vaihtunut. Ei ole enää ihania vapaita lauantaiaamuja, jolloin voi leipoa mielin määrin herkkuja ja pakastaa osa pahan päivän varalle. Nyyh.

Nykyisin olen huomannut, että myös leipomistapani ja raaka-aineet ovat muuttuneet radikaalisti. Ennen hankin raaka-aineet kaupasta suunnitellusti: olin etukäteen miettinyt, mitä aion leipoa ja mitä sitten täytyy hankkia. Nykyisin shoppaan kaupassa tyylillä paljon ja nopeasti. Leipomiseen en erityisesti enää osta nimikoituja raaka-aineita.

No, mitä minä sitten nykyisin leivon? Aikaisemmin leipomishetket olivat minulle nautintoja, odotettuja sellaisia. Nykyisin homma on mukavaa edelleen, mutta menua rajoittaa vahvasti jääkaapin sisältö ja ennenkaikkea pilaantumisvaarassa olevat elintarvikkeet. Varsinaista jämäilyä.

Nämä keksiherkut syntyivät molemmat jämäilyperiaatteella. Ohjeet olivat seuraavanlaiset.

Valkosuklaa-karpalo cookies

100g   voita
2dl      sokeria
1         muna
ripaus  suolaa
½tl      soodaa
½tl      vaniljasokeria
2dl      jauhoja
100g   valkosuklaata rouhittuna
70g     kuivattuja karpaloita hienonnettuna

Sulata voi, sekoita siihen loput aineet. Suklaa ja karpalot viimeisenä. Piasta 175 asteessa 10-12 minuuttia. Tämä keksi ohje oli parempi. Valkosuklaan ja karpalojen tilalla voisi käyttää myös muuta kivaa.


Banaani-suklaa kaurakeksit

100g  tummaa suklaata rouhittuna
50g    voita
1        banaani muussattuna
3dl     kaurahiutaleita
1tl      leivinjauhetta
1dl     sokeria
1rkl    maitoa

Sulata voi, hienonna banaani, sekoita aineet keskenään. Paista 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia. Nämä kaurakeksit eivät leviä samalla tavalla, kuin ne perinteiset. Kaurahiutaleiden määrää vähentämällä näistä tulisi varmasti mehevämpiä.

Maanantaiterveisin Marleena

Villa Vellamo uudistuu

Blogini on elänyt hiljaiseloa naurettavan kauan. En ole saanut itseäni niskasta kiinni palatakseni tänne. Tuntuu, että aina on jotain muuta hommaa. Toisaalta olen miettinyt, että eihän meillä täällä kotona ole edes tapahtunut mitään esiteltäväksi kelpaavaa!

Nyt olen kuitenkin päättänyt laajentaa blogin sisältöä muuttuneen elämäntilanteemme mukaiseksi. Tästä lähin myös lapset ja lapsiperheen arki kuuluvat blogini sisältöön. Muustahan en tällä hetkellä tiedäkään!

Neiti S, tyttäremme, on täyttänyt hiljakkoin 9kk. Äitiyslomani on lopuillaan. Yhdessä pienen perheemme kanssa olemme päättäneet, että jään ainakin toistaiseksi kotiin  - katsotaa nyt, miten pitkäksi aikaa. Nyt siis nautin vihdoinkin olostani kotona yhdessä Neiti S:n kanssa ja pidän mielen avoimena tulevaisuutta kohti.

Neiti S syntyi siis noin kuukauden etuajassa laskettuun aikaan nähden. Itse olen jälkikäteen kuitenkin epäillyt, että itse laskettu aika oli meillä pielessä. No, oli miten oli, Neiti S selvisi hyvin, vaikka elämänsä ensimmäisen viikon  hän viettikin vastasyntyneiden teho-osastolla.

En osaa sanoa, kumpaan tai keneen meistä kolmesta keskolassa vietetty aika jätti isoimmat arvet. Minuun, Mieheen vai Neiti S:ään. Ehkä minuun itseeni kuitenkin. Voin jossain vaiheessa kerrata hieman meidän alkutaipaletta ennen tätä 9kk rajapyykkiä. Tiemme ei ollut vaikein eikä vaarallisin, mutta ei se nyt mennyt ihan putkeenkaan. Olisin toivonut ensimmäisiltä hetkiltä ja ensimmäisiltä kuukausilta jotain ihan muuta.


 

Näillä mennään, mitä annettu on. Tästä eteenpäin kerron teille tarinoita lapsiperheen arjesta ja siinä sivussa omista kotoiluistani. Tervetuloa mukaan! :)

Terveisin,  
Marleena