Pottailusta

Lyhyen äitiyteni aikana olen päässyt jo kyllästymään äitiyskeskusteluihin. Jos lapset osaavat olla julmia toisilleen, niin äidit osaavat olla vielä julmempia toisilleen. Toiset äidithän osaavat aina kasvattaa omaa lastasi paremmin kuin sinä itse. Siksi en lue kasvatusoppaita enkä käy lukemassa nettikeskusteluja. Bloggerissakin seuraan vain harvoja ja valittuja lapsista kertovia blogeja. 

En ole mikään superäiti. Meillä alku oli aika mutkikas ja kulutti minua henkisesti ja fyysisesti. Meillä ei syödä luomuruokaa eikä pestä vaatteita hajusteettomilla pesuaineilla. Meillä ei myöskään ole käytössä kestovaipat - tai edes ekovaipat! Aluksi Neiti S söi kaikki ruokansa maitoa lukuunottamatta purkeista. En kertakaikkiaan jaksanut itse keittää perunaa tai muussata banaania kahden lusikallisen vuoksi. Ruokamäärien kasvettua olen alkanut tehdä osan Neiti S:n syömisistä itse, mutta reissussa syödään edelleen vain ja ainoastaan kaupan purkkiruokaa. 

Tänään aamulla Anna Perho sanoi Maikkarin aamuteeveessä, että äitien (ja vanhempien) pitäisi oppia ajattelemaan, että ihan hyvä onkin tosi hyvä. Pelkkä suorituminenkin riittää aika ajoin eikä aina tarvitsisi tavoitella kuuta taivaalta. Näin ajattelen myös minä. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole soimata ketään, nämä ovat vain omia mietteitäni tältä aamulta. 

Vaikka en vieläkään keitä itse kaikkia Neiti S:n ruokia, joissakin asioissa myös minä, laiska äiti olen jaksanut panostaa. Meillä on pottailtu nyt suurin piirtein neljä kuukautta. Aloin harjoittaa Neiti S:ää puolivuotiaana potalle istumiseen. Saimme tulosta heti ensimmäisellä istumalla. Tämän arvasinkin. Neiti S on nimittäin pissannut koko ikänsä todella usein vaipan vaihdon yhteydessä. Niimpä pissa tuli pottaankin helposti, koska vaipan pois ottaminen saa Neiti S:n pissaamaan.  

Lähes 4kk on siis treenailtu enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Mitään paineita ei olla otettu – puolin eikä toisin. Olen vienyt tytön potalle aina joka unien jälkeen. Seuraavaksi on menty leikkien jälkeen. Myös jokaisen ruokailun jälkeen on pyritty käymään potalla. Tulosta on tullut ja vaippoja säästyy päivässä 1-2. Jos päivän aikana on ollut jotain erikoisempaa ohjelmaa, pottailut ovat saattaneet jäädä muutamaan kertaan. Mutta ei se mitään, kyllä se pidätyskyky sieltä tulee satunnaisista lipsumisista huolimatta! Uskon tähän (=LUE: äiti puolustelee itselleen satunnaista laiskuuttaan).

Eräs mammakaverini kysyi minulta, onko meillä vessahätäviestintää. Hän viittasi kai aikaiseen pottailuun ja sen onnistumiseen. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen. Ei, meillä ei ole juuri minkäälaista vessahätäviestintää. Koulutan lastani samaan tapaan, kuin koiranpentua. Unien, leikin ja syömisen jälkeen on usein vessahätä. Ja tämä on muuten toiminut hyvin!

 

Nykyisin Neiti S on jo kovin eläväinen kaveri. Joskus häntä on vaikea saada pysymään potalla – ajanvietteenä meillä on ollut jo vaikka mitä: taskulamppu, vessapaperirulla, vaippa, jne.. Ei sillä, että pissaa tai kakkaa tarvitsisi kauan odottaa. Tyttö on kyllä jo hoksannut, mitä potalla tehdään. Aina ei vaan millään malttaisi istua paikallaan edes sen vertaa, että ehtisi lirauttaa pissat pottaan. Tänäänkin tyttö lähti karkuun kesken toimituksen.

Pesuhuoneemme on pieni ja pottaa täytyy pitää pesukoneen edessä. Toisaalta tässä on ollut sekin hyvä puoli, että pesukone on toiminut hyvänä ajanvietteenä. Kuukauden verran pesukone on ollut jo vähän kyseenalainen juttu. Neiti S on keksinyt nousta seisomaan luukkua apunaan käyttäen. Ja arvatkaas, ehtiikö silloin pissata!

 

Meillä on oltu nyt tämä viikko flunssassa, Neiti S:llä on ollut vähän lämpöäkin. Tietysti Neiti S on nyt jo parempaan päin  ja virtaa olisi vaikka muille jakaa - äippä taas alkaa olla nyt vasta pahimmassa flunssassa ja ikiliikkujan vahtiminen tuottaa aika ajoin vaikeuksia. Aurinko kuitenkin piristää! Mukavia kevätpäiviä toivottelee Marleena