Banneri

Banneri

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kirpputorilta bongattua

Joitakin viikkoja sitten kävin paikallisella kirpputorilla ihan muunlaista kohdetta etsimässä. Mukaani tarttuivat kuitenkin yhdistelmävaunut, Firkonin F7 -malliset. Näillehän ei meidän taloudessa vielä varsinaisesti käyttöä ole, mutta en voinut jättää niitä sinne; hinta oli nimittäin sen verran edullinen. Olimme kyllä Miehen kanssa harkinneet matkasängyn ostamista kummityttöä ajatellen, mutta ehkä nämä turkoosit ihanuudet korvaavat matkasängyn ainakin jonkin aikaa.



Vaunut olivat hintaansa nähden erittäin siistit. Yksi jousi puuttui, mutta Mies korjasi sen alta aikayksikön. Minä pesin kaikki kangasosat ja väri raikastui. Pientä nukkaa oli jalkojen paikoissa, mutta nukkaleikkurilla selvittiin siitäkin. Nyt ovat kuin uudet. Kummityttökin on niissä jo vieraillut, eikä nostanut ollenkaan meteliä. Eli kai myös loppukäyttäjä oli tyytyväinen. Nyt olisi vielä hakusessa/työn alla väriin sopiva peite tuonne.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kummitytön ristiäiset edessä

Tänään on tulossa hieno päivä. Miehestä ja minusta tulee kummeja, sylikummeja. Lapsi on suloinen, ihana, pehmeä.

Vanhemmat eivät hopeista piitanneet, joten viemme tytölle omenapuun. Omaan pihaan istutettu omenpuu kasvaa sitten tytön kanssa samaan tahtiin. Kudoin tytölle myös isomman peitteen, vanha kun tuppaa jäämään jo pieneksi. Uusi on isompi ja paksumpi. Peitteen sisään piilotimme vielä Hackmanin Niiskuneiti lastenlusikan.





Näiden kuvien myötä toivottelen oikein mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille! Suuntaan tästä vähitellen laittautumaan ristiäisiä varten. -Marleena-

perjantai 16. syyskuuta 2011

Syyskattaus

Oranssi ja poltettu oranssi kuuluvat oman sisustuksemme syysväreihin. Tässä kuvia syyskattauksestamme keittiön pöydässä. Asetelmassa on käytetty tekokukkia, Ultimate thule- juomalaseja tuikkukippoina ja sopivan väirstä lahjanarua somisteena.


tiistai 13. syyskuuta 2011

Kauppakassillinen omppuja

Vanhempieni naapuri kuskaa näin syksyisin pussikaupalla omenia heidän ovensa eteen. Äitiäni ei tuo säilömispuuha enää innosta, minulla on enemmän paloa siihen asiaan. Niimpä ensimmäisestä kauppakassista keittelin mehua, omput kun olivat sen verta huonokuntoisia. Mehusta tuli ihan mukavaa vaihtelua, vaikka se ei tokikaan maussa marjamehuja voita.


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Metsän antimia jälleen kerran

Säilömisestä ei tule tässä talossa ilmeisesti loppua ollenkaan! Rakastan syksyistä metsää yli kaiken. Siitä johtuen en malta olla poissa sieltä! Ja aina on otettava mukaan astioita, poimuri ja veitsi. "Siltä varalta, että löydän hyvän marjapaikan...tai muutaman sienen..". Nyt tähän on kyllä tultava piste, sillä pakkanen on jo ääriään myöten täynnä.

Edellisen reissun saaliina 3L mustikkaa sekä hyytelöä varten 4,5 L puolukkaa. Sivutuotteena sain myös reippaasti kangassieniä. Meinasi jo astiat loppua metsässä ollessa, täytyi turvautua muovipussiin! Nyt lopetan. Oikeasti. Ainakin seuraavan kerran jälkeen.


torstai 8. syyskuuta 2011

Domino shake

 Itselleni keksit eivät ainakaan maistu pehmenneet keksit. Meille olikin jäänyt jostain kahvikattauksesta yli muutama dominokeksi. Ne saivat uuden elämän pirtelön muodossa.



Domino shake -pirtelöä tehtiin joskus yläasteella kotitaloustunneilla. Se oli niin huippuhyvää, että ihastuimme luokkakaverin kanssa siihen ikihyviksi. Sitä sitten tehtiin herkuttelu mielessä koulun jälkeen, tuhottiin kaikki kotiemme dominovarastot. Ohje on seuraaavanlainen:

150g dominokeksejä
5dl maitoa
5dl vaniliajäätelöä
2rkl kaakaota

Keksit murskataan ensin, käsin tai jotain apuvälinettä käyttäen. Sen jälkeen loput aineet yhdistetään normaalin pirtelön tapaan. Ja maukas jälkiruoka on valmis!

Itse tein hieman pienemmän erän, koska pehmenneitä keksejä ei ollut kovin paljoa. Siitä tuli juuri sopivasti yksi annos, Mies kun ei ollut kiinnostunut tästä vuosien takaisesta herkustani!


tiistai 6. syyskuuta 2011

Pihlajanmarjat

Opiskeluaikoina näin käsistään kätevän opiskelukaverin tekevän kranssia pihlajanmarjoista. Ihastuin ideaan niin paljon, että kokeilin sitä silloin lähes samantien omien pihlajien marjoista. Siitä lähtien pihlajanmarjakrassit ovat kuuluneet syksyyni. Tänä vuonna kranssista tuli hieman soikea, mutta ei se mitään haittaa. Kranssi saa roikkua ovessa, kunnes marjat ovat menneet ikävän näköisiksi.


lauantai 3. syyskuuta 2011

Puolukkahyytelö

Puolukka on meidän taloudessa sellainen hyvä marja, jota ei tule käytettyä juuri ollenkaan. Viime vuonna pakastin muutaman rasian kokonaisia puolukoita, mutta ei niitä tullut käytettyä. Survosta nyt ei tule käytettyä senkään vertaa. Päätin tänä vuonna tehdä hyytelöä. Josko se tekisi paremmin kauppansa talven aikana.

Hyytelön tein seuraavalla ohjeella (määrät laskin sopiviksi marjasaaliin mukaan):

5L puoliraakoja puolukoita
5dl vettä
2kg sokeria

Keitin vettä ja marjoja 15-20minuuttia, siivilöin mehun ja lisäsin sokerin. Lämmitin liedellä ihan hetken, noin pari minuuttia, kunnes sokeri suli. En päästänyt kuplimaan tai kiehumaan. Sitten vaan pakasterasioihin hyytymään. Hyytyminen siis tapahtui tosiaan vasta rasioissa, aines oli melko löysää vielä kaadettaessa.




torstai 1. syyskuuta 2011

Anopin aarteita

Eräänä sunnuntaina olimme iltapäiväkahvila Miehen vanhempien luona. Tuli anopin kanssa puheeksi sienet. Hän oli takapihalla ruohoa leikatessa huomannut nättejä sieniä ja säästänyt ne. Mentiin katsomaan ja kappas, ne olivat ihka aitoja herkkutatteja! Minä juoksin äkkiä sisälle hakemaan veitsen ja muovipussin. Kiirekin oli, ihan kuin sienet olisivat karanneet sillä välin! Kotona paistoin sienet pannulla, niin että neste irtosi. Sen jälkeen pakastimeen odottamaan tulevaa talvea. Kannatti käydä kahvilla anoppilassa!