Banneri

Banneri

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kanelimuffinssit talvipäivän iloksi

Vuosi on vierähtänyt nopeasti. Paljon on tapahtunut ja siksi aikaa bloggailuun ei ole jäänyt ollenkaan. Ehkä raotan kuluneen vuoden kuulumisia myöhemmin, mutta nyt jotain aivan muuta.

Neiti S on innokas on äidin innokas apulainen. Lattianpesut, imuroinnit, ruuanlaitto ja leipominen - kaikki maistuu ja innostaa tätä pientä taapertajaa. Tänään huusholli täyttyy ihanasta, hieman jouluisestakin tuoksusta.


Ennen lounaan valmistusta leivoimme kanelimuffinsseja. Niitä oli sitten mukava syödä risoton jälkeen jälkkäriksi ja iltapäiväkahvin kaverina.

Leipominen on jo kauan ollut intohimoni. Neiti S:n ollessa pienempi, ei aikaa leipomiseen tahtonut löytyä mistään. Nyt tyttö on kuitenkin jo sen verran kasvanut, että hänet on mukava ottaa mukaan touhuiluun. Oikeastaan omakin leipominen / kokkailu on saanut uusia ulottuvuuksia lapsen myötä. Nautin yhdessä touhuamisesta ja siitä, että saan luvanperästä käyttää opettaja-nuottiani eli selostaa perusteellisesti työvaiheet innokkaalle yleisölleni. Näitä muffinsseja tehtäessä Neiti S:n työvaiheina olivat äidin mittaamien aineiden kaataminen kulhoon, muffinssivuokien levittäminen muffinipellille sekä tietenkin tärkeimpänä: taikinan maistelu. Hyvää kuulemma oli!

Ohjeen nappasin kirjasta Amerikan herkut (Jill ja Joyce Parker). Ja ohje on seuraavanlainen:

3dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1 1/4 dl maitoa
1 muna
75g sulatettua voita
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
1 1/4 dl sokeria
1tl kanelia
75g voita


Ihanaa sunnuntain jatkoa :)

Marleena


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti