Kuten jo sanottua, olen ollut eilen ja toissapäivänä niin ahkera, että joulusiivot on nyt meidän kodissa tehty. Niimpä annoinkin tänä aamuna itselleni omaa aikaa. Istuin nojatuolissa ja kuuntelin Sofi Oksasen Puhdistusta äänikirjana. (Olen muuten jäänyt totaalisen koukkuun äänikirjoihin..). Samalla valmistui vessanmatto Rakkaalle Ystävälleni. Täytyy todeta, että vaikka matonkuteista virkkaaminen on varsinkin oudokseltaan käsille melko raskasta, on työn valmistumisen nopeus ihanteellista. Paksusta kuteesta matto valmistui yhdessä hujauksessa!
 |
Vessanmaton halkaisija on 76cm. | | |
|
Niin ja ne Miehen joululahjasukathan valmistuivat myös. Ihan tavalliset, pitkävartiset työsukat. Mutta tarpeeseen tulevat.
Tänään on niin ikään leipäkone ollut jylläämässä. Joululeipiä syntyy lahjaksi ja pakkaseen omaksi varastoksi. Tähän reseptiin olen rakastunut, ehkä parasta joululimppua, jota olen ikinä syönyt. Ja koska leipäkone tekee työt puolestani, jää minulle aikaa tehdä kaikkea muuta!
Tässä kuvaa eilen tekemästäni sinapista. Sain ohjeen työkaveriltani. Tätä aion myös tehdä ensi viikolla lisää itselle ja samalla muutaman purkin lahjaksi. Täytyy mennä seuraavaksi koristelemaan pilttipurkkeja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti