Banneri

Banneri

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kylpyhuoneen muodonmuutos

Nyt vuorostaan hieman kuvaa uudistuneesta kylpyhuoneesta. Ensin luonnollisesti kauhukuvat tilanteesta ennen remonttia.







Tila oli siis lähes alkuperäisasussaan. Pitkänomainen kaluste ja pesukone on uusittu joskus matkan varrella. Ne olivatkin molemmat niin hyväkuntoisia, että päätimme ne säilyttää.

Tilassa oli yksi suihku vessanpöntön vieressä. Itselleni oli kuitenkin muodostunut päähänpinttymä yhdestä kahdesta suihkusta. Asiaa kauan pähkäiltyämme päädyimme silti hieman erilaiseen ratkaisuun. Tässä taannoin talvella shoppailimme Miehen ja isän kanssa Keskisillä, Tuurin kyläkaupassa. Mukaan tarttui sopiva suihkukaappi ammeella. Kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä. En ollut uskoa edes itse korviani. Suihkukaappi jossa on kylpyamme!

Tämä kaappi oli kuitenkin mitoiltaan kuin suunniteltu meidän kylpyhuoneeseemme. Lisäksi se säästi ainakin puolet siitä, mitä omat suunnitelmani kahdesta suihkusta toiselle seinälle olisivat kustantaneet. Lisäksi Mies muistutti kylpyammehaaveistani. Päätöshän oli sitten lopulta helppo tehdä.

Seinät ja lattia laatoitettiin uudelleen. Tämän homman meillä oli remppamies tekemässä. Saumaus kuitenkin hoidettiin omin voimin. Pistorasioita oli vaihtamassa luottosähkömies ja samaten putkiliitokset hoiti vakioputkimies. Muuten kaikki tehtiin itse; minä, Mies, isäni ja äitinikin välillä. Tässä kuvia valmiista tilasta.

Osa vanhasta kalusteesta säilytettiin.

Vanhan paneelin päälle laitettiin uusi laudoitus.



Peili on vielä kiinnittämättä ja uusi allas hakusessa.

Viikko on jo puolivälissä. Kevät tuo tullessaan monelaista pihatyötä, mutta onneksi tähän aikaan vuodesta on aina jääkiekon MM-kisat; voi luvan kanssa istuskella sohvalla vähän aikaa joka päivä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti