Pitkäaikainen haaveeni on ollut perustaa oma blogi. Nyt sain sen vihdoin toteuttua haaveeni!
Blogissani kerron pääasiassa käsitöistäni ja askarteluista. Mukaan mahtuu varmasti myös tarinoita eläimistä ja elämästä, leipomisesta ja ruuanlaitosta sekä muusta mukavasta. Lähinnä sydäntäni on kutominen. Luonteeltani olen kuitenkin hieman saamaton ja usein minulle onkin useita neuleprojekteja kesken samanaikaisesti. Joskus kuitenkin saan jotain valmiiksi astikin ;D Kesäisin hoidan myös puutarhaa, joten kun talvi tästä taittuu kerron hieman lisää myös kukkapenkeistäni!
Asun Etelä-Pohjanmaalla -87 rakennetussa omakotitalossa Mieheni kanssa. Talo, jossa asumme on lapsuudenkotini. Pihapiirissämme asustaa tällä hetkellä myös harmaa-valkea kissa, jota kutsumme Ujoksi. Ujo tuli taloon salakavalasti kesällä hyvin hyvin pienenä pentuna. Olen koko ikäni ollut koiraihminen. Silti, vaikka en kissoista ole aikaisemmin edes välittänyt, sydämeni suli tuon pienen harmaan palleron katseesta. Ja näin meille kotiutui kissa. Olen edelleen hyvin hämmentynyt tästä tapauksesta.
Joulu lähestyy ja joululahjojen tekeminen on hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä puikoilla on kaksi aktiivista käsityötä: Miehelle on tulossa tavalliset villasukat ja eräälle läheiselle kolmiohuivi. Miehen sukkien värinä on hyväksi havaittu Seitsemän veljestä ja värinä tietenkin musta, saajan toiveen mukaisesti. Kolmiohuivin lankana on Tapion Kaupasta ostettua villasekoitelankaa (Regia), jossa väri vaihtuu ihanasti!
Miehen sisko on ollut viettämässä oman miehensä kanssa häämatkaa Thaimaassa viimeiset kaksi viikkoa. Tässä vielä kuva heidän tuomistaan ihanista tuliaisista! Olen aivan myyty näistä halailevista suolasirottimista! Miten nämä malttaa siirtää käyttöön?
Nyt menen jatkamaan sukkien kutomista tuonne sohvalle! Oikein reipasta alkavaa viikkoa toivottelee Marleena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti